Skip to content
Suvi Karhu
  • Etusivu
  • Esittely
  • Videoita
  • Etusivu
  • Esittely
  • Videoita

Facebook Posts

Suvi Karhu

2 months ago

Suvi Karhu
Fiilikseni, kun viimeisen vuoden verran olen joutunut kuuntemaan silkkaa petkuhuiputusta siitä, että Vantaan talouden ongelmat johtuvat nykyisestä Suomen hallituksesta. Nyt meni vati ja kuppi nurin, sillä nämä ongelmat olivat jo nähtävissä neljä vuotta sitten, edellisen hallituksen ollessa yhä toimessaan vuonna 2022. Mutta kukaan ei uskonut tai kuunnellut. Välittääkö edes kukaan muu? Puheeni 27.4. valtuuston kokouksessa:"Noniin, tässä sitä ollaan. Neljä vuotta sitten kehyspuheessani sanoin muun muassa seuraavat asiat, nämä ovat suoria sitaatteja neljän vuoden takaa:“On huomioitava, että uusia lainoja ottaessa korot ovat huomattavasti korkeammat, kuin aiemmin. On myös huomioitava, että investointeja on harkittava erittäin huolellisesti siksikin, että ennätyskorkea inflaatio vie hinnat pilviin.”“Meidän tulisi saada tietoa, onko mahdollista, että todennäköisen taantuman iskiessä käsiimme kaatuu runsaasti työttömyyttä.”“Taantuma on todennäköinen, sillä inflaatio-ongelma on niin syvä ja moninainen”“Meidän tulee välittömästi katsoa, mitä uudistuksia meidän täytyy tehdä muuttuvassa taloustilanteessa. Tarvittavat uudistukset tulee tehdä välittömästi, sillä uudistuksien tekeminen riittävän ajoissa on helpompaa, kuin myöhemmin, kun kuuluisa maito on maassa.“Meidän on varauduttava pahimpaan mahdollisimpaan taloudelliseen kriisiin ja meidän on tehtävä nopeasti ja päättäväisesti tarvittavat uudistukset.”Kuuntelitteko minua neljä vuotta sitten? No selkeästi ette kuunnelleet. Nyt me ollaan ongelmissa. Milloin tässä kaupungissa opitaan tekemään asioita etupainotteisesti? Nyt vaan paniikissa heilutellaan käsiä ja sammutellaan kuvainnollisia tulipaloja." ... See MoreSee Less

Video

View on Facebook
· Share

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Suvi Karhu

5 months ago

Suvi Karhu
Jos jotain olen 15 vuoden aikana politiikassa oppinut, niin se on se, jos jokin taho osoittelee sormella ja huutaa kovaan ääneen syytöksiä, yleensä sen kyseisen tahon toinen käsi on syvällä keksipurkissa ja he ovat itse tasan tarkkaan syyllisiä siihen, mistä muita syyttelevät.Tämä on nähty monta kertaa mm. siinä, miten tietyt puolueet Suomessa ovat syyttäneet Venäjämielisyydestä toisia, vaikka ovat itse suoraan taloudellisesti hyötyneet Venäjästä, ovat toimineet Neuvostoagenttien kanssa yhteistyössä tai muutoin suhtautuneet Venäjään hyvin positiivisesti. Tai siinä, miten tietyt henkilöt jotka syyttelevät muita mm. häirinnästä, epäasiallisesta käytöksestä tai rasismista, ovat lähes poikkeuksetta itse siihen syyllisiä. Kuka ensin keksii syyttävää sormea käyttää, voittaa pelin? Nyt ne samat tahot, jotka ovat syyttäneet Venäjää aivan hirvittävästä vaalivaikuttamisesta sosiaalisessa mediassa, siis samaa Venäjää, joka ei onnistu valloittamaan edes keittiötä ja paskahuusia Kupianskissa, ovatkin jääneet itse kiinni vaalivaikuttamisesta. Erittäin härskiä toimintaa. ... See MoreSee Less

Video

View on Facebook
· Share

Share on Facebook Share on Twitter Share on Linked In Share by Email

Suvi Karhu 🇫🇮 🇺🇦 Follow

Politician, Finns Party. Loves travelling (Croatia!🇭🇷), geocaching and storm chasing. | Kaupunginvaltuutettu, hyvinvointialuevaltuutettu | Vantaa

Suvi_Karhu
suvi_karhu Suvi Karhu 🇫🇮 🇺🇦 @suvi_karhu ·
13h

Luulisi 250 000 brittitytön raiskaukset saavuttavan uutiskynnystä Suomessakin. Mutta ei, ei saavuta. Jännä juttu. #eriasia

Imtiaz Mahmood @ImtiazMadmood

Joe Rogan is in total disgust after British politician Rupert Lowe just exposed that the Islamic community is responsible for the rape of 250,000 women in England:

LOWE: “If these Muslims rape a white girl it’s not considered adultery because she’s white.”

ROGAN: “Jesus.”

Reply on Twitter 2075525767039963381 Retweet on Twitter 2075525767039963381 Like on Twitter 2075525767039963381 6 Twitter 2075525767039963381
Retweet on Twitter Suvi Karhu 🇫🇮 🇺🇦 Retweeted
michaelaarouet Michael A. Arouet @michaelaarouet ·
9 heinä

Wealth tax explained:

1. Laura loves to cook, she risks all her life savings and opens a small restaurant: Laura‘s Kitchen

2. Laura works really hard, evenings, weekends, no vacations

3. The local community loves Laura‘s Kitchen, it’s a success, the restaurant gets larger,

Reply on Twitter 2075193692982259714 Retweet on Twitter 2075193692982259714 2826 Like on Twitter 2075193692982259714 8132 Twitter 2075193692982259714
Retweet on Twitter Suvi Karhu 🇫🇮 🇺🇦 Retweeted
willerydman Wille Rydman @willerydman ·
14h

Muistutukseksi tiedotusvälineille, oppositiopropagandisteille ja sosiaalisen median äärivasemmistolaisille vihasivustoille (”Havaintoja yhteiskunnasta” yms.):

1) Kela ei ole hallituksen vaan eduskunnan valvonnassa oleva itsenäinen sosiaaliturvalaitos, joka tekee päätöksensä

Reply on Twitter 2075513318228341012 Retweet on Twitter 2075513318228341012 262 Like on Twitter 2075513318228341012 1991 Twitter 2075513318228341012
suvi_karhu Suvi Karhu 🇫🇮 🇺🇦 @suvi_karhu ·
15h

EU sanoo, että jos vastustat heitä, olet Putinisti. Mutta koska mun ykkösinhokki on Venäjä, mun kakkosinhokki on EU. Juuri siitä syystä, että ne ovat aivan samaa totalitaarista sortoa edustavia epädemokraattisia kyhäelmiä. #eu #chatcontrol

Reply on Twitter 2075498754610741348 Retweet on Twitter 2075498754610741348 3 Like on Twitter 2075498754610741348 21 Twitter 2075498754610741348
Load More

"Suvi tekee vuodesta toiseen tarmokkaasti ja määrätietoisesti töitä yhteisten asioidemme eteen. Yhteinen etu on Suville aina prioriteetti yksi"

Krista

"Suvi on kokenut ja luotettava perussuomalainen toimija. Hän on toiminut politiikassa todella monenlaisissa tehtävissä niin vapaaehtoispohjalta kuin työkseen. Antaisin hyvillä mielin Suvin painaa eduskunnassa nappia puolestani!"

Juha

"Suvi on pitkän linjan vankkumaton perussuomalainen ja monipuolinen osaaja, jota itse äänestäisin ja voin lämpimästi suositella."

Vesa

2015 - 2022 © Powered by Theme Vision.