Saksa ja Uniper

Admin/ 18 heinäkuun, 2022/ Yleinen/ 0 comments

Keväällä kirjoitin pariin otteeseen Saksan aivan käsittämättömästä touhusta koskien sekä Ukrainan auttamista että heidän energiapolitiikkaansa. Nyt on jälleen aika vetää yhteen kevään tapahtumia uusimpien tapahtumien kanssa.

Vuonna 2021 Saksa tuotti 89 miljardia kwh:a sähköä maakaasulla ja 69 miljardia kwh:a ydinvoimalla. Tuolloin käytössä oli kuusi ydinreaktoria, joista kolme suljettiin vuoden 2021 lopussa ja loput kolme suljetaan tämän vuoden lopussa. Kaikki Saksan sulkemat ydinreaktorit vuoden 2015 jälkeen ovat olleet uudempia, kuin Suomen Olkiluoto 1&2 ja Loviisan kaksi reaktoria.

Saksa ei kuitenkaan ole perumassa erittäin tyhmää päätöstään luopua ydinvoimasta, siitäkin huolimatta, että koko maa on täysin rähmällään venäläisen maakaasun edessä. Saksaa on varoiteltu pitkään energiariippuvuudestaan, mutta varoituksia ei ole otettu kuuleviin korviin. Liittokansleri Scholz on toistuvasti kieltäytynyt ydinvoiman uudelleenharkitsemisesta, mutta Scholz juuri kertoi, että Saksa kyllä avaa suljettuja kivihiilivoimaloita sekä öljyvoimaloita korvatakseen maakaasua. Saksalle ei kelpaa siis edullisempi sekä huomattavasti ympäristöystävällisempi ydinvoima, joka laskennallisesti aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä 28 grammaa per tuotettu kWh, kun taas hiilivoima tuo päästöjä 888 grammaa per kWh. Tiesitkö muuten sellaisenkin asian, että hiilipöly säteilee radioaktiivisesti ja hiilivoimala säteilee ympäristöönsä noin sata kertaa enemmän kuin ydinvoimala?

Lisäksi Scholz on valehdellut ydinvoimaloiden suhteen. Jo maaliskuussa maan energia-asiantuntijat sanoivat Saksan hallitukselle, että ydinpolttoainetta on saatavissa lisää hyvinkin lyhyessä ajassa. Scholz väittää tästäkin huolimatta, ettei polttoainetta ole saatavilla. Myöskin maaliskuussa jäljellä olevia ydinvoimaloita huolehtivat operaattorit tapasivat hallitusta ja sanoivat, että ydinvoimaloiden käyttöä voidaan oikein hyvin jatkaa ja suljetut kolme voimalaitosta voidaan ajaa ylös toimintaan melko pienillä toimenpiteillä ja ratkaisuilla. Scholz kuitenkin esittää julkisuudessa koko ajan täysin väärää ja harhaanjohtavaa tietoa, eli valehtelee. Enemmistö saksalaisista on jo kääntynyt kannattamaan ydinvoimaa, mutta se ei Scholzia hetkauta. Minulla on ollut tapana aina kysyä näissä asioissa kysymys: Kun joku toimii epärationaalisesti, miksi hän toimii niin? Onko hänet maksettu? Kuka on maksanut? Follow the money. Scholz haisee kauas. Hän ei ole pelkästään valehdellut tässä ydinvoimakysymyksessä, vaan aiemmin keväällä myös aseavusta Ukrainaan.

Sitten Uniper. Tästä on kehkeytymässä niin hirvittävä katastrofi suomalaistenkin kannalta, että melkein tekisi mieli kehoittaa jokaista suomalaista muuttamaan pirun äkkiä tästä maasta muualle. Vuodelta 2017 löytyi Reutersin haastattelu, jossa silloiselta vastuuministeri Lintilältä kysyttiin, eikö tässä nähdä riskejä esimerkiksi Nord Stream II:n suhteen. Lintilä vakuutteli, että ei ole riskejä. Vuonna 2022 Lintilä väittää, että ei tuolloin ole edes puhuttu Nord Streamista mitään. Vaikka hän itse on haastattelussa kyllä ottanut asiaan kantaa. Lintilällä vaikuttaakin olevan hyvin valikoiva muisti. Ja hän on erityisen innokkaasti kesälomalla, kuten moni muukin ministeri tällä hetkellä. Sotkua on jätetty hoitamaan Tytti “oma kansa ensin ajattelu on vahingollista” Tuppurainen. Tuppurainen kävi “neuvotteluissa” Saksassa loppuviikolla, mutta kuten eräs sivistynyt ja lukenut kroatialainen ystävänikin sanoi, hän on hyvin pahoillaan meidän puolestamme, sillä ministerinne on varmasti ottamassa käskyt vastaan ja tekee, mitä Saksa kertoo. En todellakaan luota siihen, että “neuvotteluissa” tulisi mitään järkevää lopputulosta, vaan Suomi joko pakotetaan itselleen haitalliseen ratkaisuun, tai “neuvottelijat” ostetaan mukavilla EU-palkintoviroilla. Follow the money.

Suomalaiset tavalliset veronmaksajat joutuvat maksumiehiksi lähes avoimeen shekkiin tässäkin asiassa, jonka loppusummaa ei tiedä kukaan. Kun EU ja Saksa käskee, Suomi tottelee. Milloin on tarkkarajaisia ja kertaluonteisia elvytyspaketteja, joista maksetaan italialaisten talojen remontit (joissa muuten on valtavaa korruptiota, pitää kirjoittaa tästä vielä erikseen!), tai sitten tulee Uniperin tapaisia pommeja, joissa jo nyt puhutaan vähintään 8 miljardin euron tukipaketista, joka on valtuutettu jo alkuvuodesta Fortumin johdolle.

Milloinhan yhä useammalle selviää se, että mikä EU todellisuudessa on. Se on Saksan EU, työkalu, jolla Saksa voi ostaa ja lahjoa kokonaisia muita maita (kuten Italia) tai yksittäisiä poliitikkoja tekemään Saksalle itselleen hyödyllistä politiikkaa.

Share this Post

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*