Sähkö irti päästökaupasta!

Admin/ 7 syyskuun, 2022/ Yleinen/ 0 comments

Politiikassa on, surullista kyllä, aika tyypillistä, että asioita selitellään itselleen parhain päin ja tehtyjä virheitä ei todellakaan myönnetä.

Tällä hetkellä koko EU-alueella poliitikot käyttävät samaa selitystä: Ukrainan sota aiheuttaa energiakriisin ja hintojen nousun.

Ei aiheuta. Energiakriisin ja hintojen nousun on aiheuttanut ihan poliitikkojen tekemät poliittiset päätökset sekä aivan lähiaikoina mutta myös vuosikymmenien saatossa. Toki poliitikot yrittävät pestä kätensä huonoista päätöksistä ja toivoa, että kukaan ei huomaa, ja että he tulevat jälleen seuraavissa vaaleissa valituiksi. Mutta nyt poliitikot eivät ole ymmärtäneet, että valehtelemalla energian hinnan juurisyistä he aiheuttavat kansan parissa ei-toivotun reaktion, jossa kansalaiset lähtevät kadulle vaatimaan Venäjää vastaan asetettujen pakotteiden purkamista. Kansalle ei pidä valehdella. Pakotteet eivät ole syy energian hinnalle.

Saksassa valtionvarainministeriössä viime viikolla paljastui kaksi Venäjän agenttia. He olivat kaasusta ja energiasta vastaavia korkeita virkamiehiä. Heitä epäillään tällä hetkellä vakoilusta Venäjän hyväksi ja maanpetoksesta. Venäjä on vuosikymmeniä pyrkinyt voimakkaasti vaikuttamaan Euroopan energiavalintoihin, ja Eurooppa ei ole millään tavalla pohtinut, että sitoutuminen Venäjän energiaan olisi jollain tavalla ongelmallista. Tämä on ollut poliittinen päätös, eikä mikään luonnonvoima.

Polttoaineen hinta alkoi nousemaan jo viime vuonna. 14.10.2021 bensa maksoi ensimmäistä kertaa yli kaksi euroa. Polttoaineen hintaan on vaikuttanut paljon öljynjalostamoiden pullonkaula, joka oli ongelmana jo viime vuoden loppupuolella. Tietenkin polttoaineen hinnasta yli puolet on veroa, ja polttoaineveroa on nostettu viimeksi 2020. Hallitus ei ole ilmoittanut, että se olisi perumassa uutta polttoaineveron korottamista, joka tulisi vuoden 2023 alusta. Jakeluvelvoitetta on alennettu vain tilapäisesti tälle ja ensi vuodelle, ja jakeluvelvoitetta tullaan nostamaan vuodesta 2024 lähtien jälleen joka vuosi enemmän ja enemmän. Jakeluvelvoitteen leikkaus kesällä pudotti välittömästi polttoaineen hintaa useita kymmeniä senttejä.

Sähkön hinta on noussut ennen kaikkea sen seurauksena, että sähkön tuotanto sidottiin päästökauppaan. Jos sähkön tuotanto irrotettaisiin päästökaupasta, hinnat laskisivat välittömästi n. 30 – 50%. Lisäksi laaja ydinvoiman irrationaalinen pelko on aiheuttanut sen, että sähköä tuotetaan kalliisti sekä saastuttavasti muilla tavoin. Niin kauan kun Suomen hallitus haluaa toimia EU:ssa kilttinä mallioppilaana, joka hymyilee nätisti ja sanoo ”kyllä, kyllä”, voi olla, ettei muutosta päästökauppa-asiaan tule. Jos Saksa tekee linjauksen päästökaupan keskeyttämisestä sähköntuotannon osalta, josta onneksi siellä käydään jo keskustelua, näin tapahtunee EU-tasolla. Mutta tämän maan hallitusta siitä on turha kiittää.

Yleinen inflaatio johtuu myös useasta eri asiasta. Polttoaineen ja sähkön hinnan nousu on yksi suurimmista syistä. Sitten on monia muita syitä. Maailmanlaajuisten toimitusketjujen ja komponenttipulan osuus, yksittäisten asioiden tilapäiset tuotantohäiriöt (vaikkapa Norjan lohen osalta tuotantolaitoksilla ollut meren lämpötila), mutta ennen kaikkea holtiton talouspolitiikka ja velkarahan tolkuton kylväminen euro-alueella ja USA:ssa. Inflaatio lähti jo viime vuoden loppupuolella laukalle USA:ssa. Matalat korot edesauttavat inflaatiota. USA:n keskuspankki on hyvin jämäkästi nostanut ohjauskorkoa, EKP on toiminut huomattavasti varovaisemmin. USA:ssa keskuspankki on ryhtynyt alentamaan lainakantaansa, eli USA:n valtio saa nyt vähemmän velkarahaa. EKP ei ole puhunut mistään tällaisesta, ja erityisesti kovasti velkaantuneet maat, kuten Italia, halutaan pitää pinnalla ja tekohengittää, vaikka potilas olisikin täysin aivokuollut. Tämä kiihdyttää inflaatiota.

Kuten huomaamme, asiat eivät ole aivan yksinkertaisia tai yksioikoisia. Jos olet jaksanut lukea tänne asti, hienoa. Toivottavasti tämä vähän avasi asiaa, toki on muitakin syitä kuin luettelemani, energiakriisiin, energian hintaan ja ylipäätään inflaatioon, mutta ne ovat pienempiä. Olen surullinen, että maan hallitus ei halua kertoa todellisia syitä kansalaisille, eivätkä halua ottaa itse vastuuta, eikä ryhtyä itse oikeisiin toimenpiteisiin, jotta ihmiset eivät kuole nälkään ja viluun. Olen vakuuttunut, että järkevä aikuinen ihminen rehellisesti myöntää, jos on tehnyt virheen, ja ottaa siitä opikseen. Politiikassakin tämä pitäisi olla oikea toimintatapa. Harmi, että se ei näytä olevan.

Share this Post

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*