Turvallisuus

Admin/ 26 tammikuun, 2022/ Yleinen/ 0 comments

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tammikuussa 2023 julkaissut parikin tiedotetta, jotka kertovat omaa karua kieltään tilanteesta poliisissa. Ensinnä tuli tieto, että poliisilaitos on saanut juuri otettua viimeisetkin vuonna 2020 tehdyt rikosilmoitukset tutkintaan. On uskomatonta, että pelkästään tutkinnan aloitus voi kestää yli kaksi vuotta, sillä moni rikos ehtii vanhentua kahdessa vuodessa. Toisekseen poliisilaitos ilmoitti, että heidän on pakko keskittää enemmän resursseja tutkintaan, sillä selvittämättömien rikosten määrä on kasvanut niin valtavaksi, ja täten valvontaan jää vähemmän aikaa. Tämä tarkoittaa erityisesti liikennevalvontaa.

Olen toiminut käräjäoikeuden lautamiehenä Espoon käräjäoikeudessa vuosina 2013 – 2017, ja näin itse, mitä liian alhaiset resurssit käytännön tasolla tarkoittavat. Esitutkinnan aloittamiseen voi kulua paljonkin aikaa. Esitutkinnassa tapahtuu kiireessä virheitä, ja virheelliset tiedot toistuvat läpi oikeusprosessin. Syyttäjien pöydillä on valtava ruuhka juttuja, ja menee aikaa, ennen kuin syyttäjä pystyy tekemään syyttämis- (tai syyttämättäjättämis)päätöksen. Sitten asia siirtyy käräjäoikeuden ruuhkajonoon odottamaan, että olisi istuntosalia ja käräjätuomaria vapaana. Kun asia vihdoin ja viimein tulee istuntosaliin asti, aikaa on kulunut niin paljon, ettei kukaan osapuoli enää kunnolla muista, mitä on tapahtunut. Tämä vaarantaa jokaisen ihmisen oikeusturvan, erityisesti rikosten asianomistajien.

Katujengi-ilmiön nousu Suomessa on äärimmäisen huolestuttavaa. Monet asiantuntijat ovat vuosia tuoneet esille, että Suomen kehityskulku on seuraamassa Ruotsia, asiantuntijoissa on ollut mm. poliiseja sekä nuorisotyöntekijöitä. Ikävä kyllä viime kuukausina olemme nähneet, että asiantuntijoiden varoitukset ovat pitäneet paikkaansa ja suurin osa poliitikoista ei ole uskonut eikä usko vieläkään tätä todeksi. Katujengien väkivallassa ongelmallisinta on se, että se usein kohdistuu täysin sivullisiin, on täysin arvaamatonta sekä hyvin voimakasta väkivaltaa sisältävää ja tekijät eivät välitä seuraamuksista. Pieni vankilatuomio jopa koetaan ylpeydenaiheeksi.

Katujengikehitys lähtee liikkeelle jo varhaiskasvatuksen ja koulujen riittämättömistä resursseista. Ryhmäkoot ovat liian suuria, hoitajat ja opettajat vaihtuvat, ongelmiin ei uskalleta puuttua vaikka koulussa tapahtuisi brutaaliakin väkivaltaa ja kotona vanhemmat eivät välitä lapsensa touhuista. Ikävä kyllä katujengeissä pyörivistä nuorista n. 95% on maahanmuuttajataustaisia. Monet kantasuomalaiset lapset ja heidän vanhempansa kertovat, miten kouluissa ja kaduilla kantasuomalaisiin kohdistuva väkivalta sisältää nöyryyttäviä ja rasistisia piirteitä.

Ratkaisuja tarvitaan monenlaisia, jotta Ruotsin kehitys saadaan pysäytettyä.

  1. Varhaiskasvatuksessa ryhmäkoot on oltava pienet ja hoitajilla on oltava täydellinen suomen kielen taito. Kotien kanssa on tehtävä välittömästi yhteistyötä mahdollisten ongelmien ilmetessä, ja jos kodeissa ei välitetä, on tehtävä lastensuojeluilmoitus matalalla kynnyksellä.
  2. Kouluissa ryhmäkoot myös täytyy pitää pieninä, erityisluokat on otettava takaisin, opettajien työaikaa tulee keskittää enemmän opettamiseen kuin Vilma-päivityksiin tai muuhun jonninjoutavaan byrokratiaan, oppilaita tulee ohjata ja opettaa johdonmukaisemmin, koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan tulee puuttua erittäin järeästi ja kiusaajan pitää vaihtaa koulua tai erottaa koulusta määräajaksi, ei kiusatun. Opettajien ei tule pelätä rasismi-syytöksiä puuttuessaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden huonoon tai väkivaltaiseen käytökseen.
  3. Poliisin resursseja ja määrärahoja tulee lisätä tuntuvasti. Sekä tutkinta että partiointi vaativat lisää oikeita fyysisiä poliiseja. Myös poliisikoulun aloituspaikkoja tulee lisätä, mutta pääsyvaatimuksia ei saa helpottaa. Suomessa on ollut hyvin pitkään vähiten poliiseja per asukasluku verrattuna koko muuhun Eurooppaan.
  4. Syyttäjät ja oikeuslaitokset tarvitsevat myös kipeästi lisää määrärahoja. Pelkkä henkilöstön palkkaus ei riitä, tarvitaan myös paremmat ja laajemmat tilat, kuten lisää oikeussaleja.
  5. Väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten minimirangaistusta tulee nostaa tuntuvasti. Jos on todettu, että väkivallan tekijä on katujengin jäsen, tuomio tulee antaa kovennetusti. Väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyneille ulkomaan kansalaisille karkoitus tulee tehdä automaattisesti ikuisella maahantulokiellolla.
Share this Post

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*